Susanna Pukkila

Viimeisen vuosikymmenen elämästäni olen pyhittänyt esiintymiselle. Se on ollut paitsi todella hauskaa, myös vaatinut rohkeutta ja opettanut nöyryyttä. Olen noussut lavalle tuhansia kertoja, ponnistellut ansaitakseni jokaisen hetken yleisön edessä kerta toisensa jälkeen. Vähintään yhtä paljon esiintymisestä olen oppinut havainnoimalla lukemattomia esiintyjiä ja esityksiä katsojana. Näyttelijänä olen huomannut, että “kiinnostava” esiintyminen ei synny täydellisyyttä tavoittelemalla, vaan nautinnon kautta.

Olen koulutukseltani teatteritaiteen maisteri ja ttyöskennellyt näyttelijänä elokuvissa, televisiossa, radiossa ja teattereissa sekä esittänyt itse kirjoittamaani materiaalia komediaklubeilla ja esittävän taiteen festivaaleilla Suomessa ja kansainvälisesti. Lisäksi olen opettanut Teatterikorkeakoulun maisteriopiskelijoita, toiminut ohjaajana ja apulaisohjaajana muun muassa Kansallisteatterissa ja Virus Teatterissa.

Palveluissani yhdistyvät näyttelijän käytännön kokemus, ohjaajan katse ja opettajan kyky sanoittaa havaintoja. Työskentelyni ei keskity siihen, miten esiintyjä tekisi asiat mahdollisimman “oikein”, vaan siihen, minkälaisen suhteen hän luo yleisöön ja millä keinoilla. Yhteyden myötä esiintyminen muuttuu suorittamisesta peliksi.

Yhteydenotot